Переосмысление территорий

Reconfiguring Territories

Territooriumite ümber mõtestamine

Uudelleenmäärittyvät paikallisuudet

This is a subtitle.

Peikkotietoisuus sydänmailla

Kevätkoulu 2021
→ Spring School 2021
→ Весенняя Школа 2021
→ Kevadkool 2021

Peikkotietoisuus sydänmailla

Vuonna 2021 MYCKET aloitti uuden kolmivuotisen taiteellisen tutkimuksen hankkeen Trollperception in the Heartlands, Peikkotietoisuus sydänmailla. Kiinnitämme hankkeessa huomiomme kansantarinoihin ja legendoihin. Haluamme luoda yhteyden aikaan, jolloin lähiseuduillamme asuneet ihmiset toimivat lähempänä luontoa ja elivät sen mukaan. Paikkatietoisuus sydänmailla on monialainen muotoiluprojekti, joka kehkeytyy omilla sydänmaillamme, eteläisen Ruotsin maaseudulla, laajentaen kestävien tulevaisuus-skenaarioiden laatimiseen liittyvää muodollista toimintakenttää paikkasidonnaiseen käsityöläisyyteen sekä kansantaruista ja mytologioista inspiroituviin animaatioihin.

Narvassa tapahtuvan kevätkoulutyöpajamme aikana kutsuimme osallistujat osaksi laumaamme uppoutumaan peikkoihin, henkiin ja animismiin, sekä värkkäilemään yhdessä. Samalla jaoimme taideteoksia kuvattujen animaatioiden muodossa, ja tutkimme minkälaista uutta ja odottamattomatonta tietoa itse prosessista voi tuottaa. Tavoitteena oli tutkia peikkotietoisuutta taiteellisen tutkimuksen keinoin sekä luoda ja jakaa toimivia tapoja muotoilla ja elää tulevaisuudessa. Pyrimme rakentamaan tapajan, jonka avulla voimme rakentaa dialogia Maan ja sen muiden olentojen kanssa.

MYCKET collaboration

MYCKET on perustettu 2012, Tukholmassa & Itä-Götanmaalla Mariana Alves Silvan, Katarina Bonnevierin ja Thérèse Kristianssonin toimesta. Arkkitehtuuri-, taide- ja muotoilupraktiikka MYCKET kehittää taiteellista tutkimusta intersektionaalisista perspektiiveistä, kuten anti-rasistisesta ja queer-feministisistä teorioista käsin. Praktiikka on kiinnostunut teatterista, karnevaaleista ja poliittisesta aktivismista. Yhdessä he penkovat elämän raja-alueita sekä ympäröivää ympäristöä. Äskettäin he perustivat tanssille ja musiikille tarkoitetun osallistavan julkisen tilan Kepsenin Råslättissa, Ruotsissa (Public Art Agency Sweden, Mix Dancers Academy, Vätterhem, Jönköping municipality & Boverket, 2016–20). Muihin viimeisimpiin töihin kuuluu; Kämpaoke – the karaoke bar with songs that care, Tukholman kulttuurifestivaaleilla, (Public Art Agency Sweden 2019), The Grotto of Naiads, jalankulkutunnelin muutos, Haninge (2018), näyttelysuunnittelu Aiming for democratic architecture, (Ruotsin instituutti, Ruotsin arkkitehdit, 2017–19), taiteellisen tutkimuksen projekti The Club Scene, joka koostui kolmestatoista laajamittaisesta teatteriperformanssista, (ArkDes, Swedish Research Council 2014–17). 

www.mycket.org

Kevätkoulu 2021
→ Spring School 2021
→ Весенняя школа 2021
→ Kevadkool 2021

(Re)configuring Territories kevätkoulu 2021
Mentoreina Francisco Martínez ja Andra Aaloe, Maria Muuk, sekä MYCKET (Mariana Alves Silva, Katarina Bonnevier ja Thérèse Kristiansson)
31.5 – 6.6. 2021

(Re)configuring Territories jatkuu viikon mittaisena kevätkouluna touko–kesäkuussa 2021. Kevätkoulu koostuu kolmesta samanaikaisesta työpajasta joista vastaavat antropologi Francisco Martínez ja kaupunkisuunnittelija Andra Aaloe, graafinen muotoilija, leipuri ja kirjoittaja Maria Muuk sekä arkkitehtuuri-, taide- ja muotoilupraktiikka MYCKET.

Peikkotietoisuus sydänmailla

Vuonna 2021 MYCKET aloittaa uuden kolmivuotisen taiteellisen tutkimushankkeen Trollperception in the Heartlands, Paikkatietoisuus sydänmailla. Kiinnitämme hankkeessa huomiomme kansantarinoihin ja legendoihin. Haluamme luoda yhteyden aikaan, jolloin lähiseuduillamme asuneet ihmiset toimivat lähempänä luontoa ja elivät sen mukaan. Paikkatietoisuus sydänmailla on monialainen muotoiluprojekti, joka kehkeytyy omilla sydänmaillamme, eteläisen Ruotsin maaseudulla, laajentaen kestävien tulevaisuus-skenaarioiden laatimiseen liittyvää muodollista toimintakenttää paikkasidonnaiseen käsityöläisyyteen sekä kansantaruista ja mytologioista inspiroituviin animaatioihin.

(Re)configuring Territories -keskustelut
→ (Re)configuring Territories Talks
→ Доклады на (Пере)осмыслении территорий
→ (Re)configuring Territories vestlusring

(Re)configuring Territories -keskustelu: Feministiset sadut, juhlat ja yhdessä syöminen tilallisena praktiikkana

(Re)configuring Territories -keskustelu: Feministiset sadut, juhlat ja yhdessä syöminen tilallisena praktiikkana
Voisiko fiktion ja yhdessä illallistamisen nähdä tapoina kyseenalaistaa konventionaalisia tilallisten muotoilupraktiikoiden metodeja? Voisivatko tällaiset huolelliset metodit rakentaa resilientimpää ja keskustelevampaa arkkitehtuuri- ja muotoilukulttuuria?

Maria Muuk

Maria Muuk on tallinnalainen graafinen muotoilija ja kirjoittaja, jonka pääasialliset tutkimusaiheet liittyvät ruokaan. Ajattelemalla ja tekemällä asioita suhteessa ruokaan, hän tutkii sen semioottisia, kulttuurisia ja affektiivisia merkityksiä sekä tapoja joilla ruokaa voi käyttää muutoksen fasilitoimisessa, yhteisöllisyyden löytämisessä sekä ongelmallisten kysymysten sulattelussa. Maria on valmistunut Viron taideakatemian graafisen muotoilun osastolta (EKA, Tallinna, 2013–2016) sekä Critical Studies -ohjelmasta Sandberg Instituutista (Amsterdam, 2017–2019). Muutettuaan takaisin Viroon hän työskenteli leipurina puolen vuoden ajan. Parhaillaan han rakentaa monialaista graafisen muotoilun praktiikkaa Tallinnassa. Hänellä on opetuskokemusta omaehtoisesta GD Projektitilasta (2016–2018) taideakatemiasta (EKA, 2019–…), jossa hänen opetuksensa keskittyy pääosin affektiteoriaan, kirjoittamiseen, rakkauteen ja ystävyyteen sekä feminismiin, etenkin visuaalisen/tekstuaalisen/tilallisen kommunikaatiomuotoilun kontekstissa. Unelma joka pitää häntä liikkeellä, liittyy maalle muuttoon ja yhteisöllisen, pääosiltaan omavaraisen maatilan perustamiseen.

www.mariamuuk.ee

Kevätkoulu 2021
→ Spring School 2021
→ Весенняя школа 2021
→ Kevadkool 2021

(Re)configuring Territories kevätkoulu 2021
Mentoreina Francisco Martínez ja Andra Aaloe, Maria Muuk, sekä MYCKET (Mariana Alves Silva, Katarina Bonnevier ja Thérèse Kristiansson)
31.5 – 6.6. 2021

(Re)configuring Territories jatkuu viikon mittaisena kevätkouluna touko–kesäkuussa 2021. Kevätkoulu koostuu kolmesta samanaikaisesta työpajasta joista vastaavat antropologi Francisco Martínez ja kaupunkisuunnittelija Andra Aaloe, graafinen muotoilija, leipuri ja kirjoittaja Maria Muuk sekä arkkitehtuuri-, taide- ja muotoilupraktiikka MYCKET.

Obshchenie

(Re)configuring Territories kevätkoulussa tapahtuvan työpajan päätavoite hyvin yksinkertainen. Ruokimme itsemme sekä muut kevätkouluun osallistuvat. Käytämme tätä välttämättömyyttä tekosyynä tutkia omia ja paikallisia tapoja ja mieltymyksiä jotka liittyvät ruokaan ja syömiseen, mutta kertovat samalla paljon luokkaan, kulttuuriseen taustaan, kotiutumiseen ja paikkaan kuulumisen tunteisiin poliittisiin taipumuksiin liittyvistä seikoista. Etsikäämme huolellisesti ympäristöstämme asioita joita voimme tuoda pöytään: retiisejä ja kurkkuja paikallisesta marketista tai lähistön datšoilta (siirtolapuutarhamökeiltä); munia läheiseltä tilalta; pikkupurtavaa ja snapseja; lounastarjouksia; turkkilaista pitsaa ja kiinalaista takeaway-ruokaa; aliarvostettuja isoäidoin piirakoita kulman takaa; ylihintaisia sosekeittoja yliopiston kanttiinissa; kellarikauppoja ja juhlasaleja; epämääräisiä purnukoita joissa on yllättävän tuttuja sisältöjä sekä tekstejä kyrillisin kirjaimin. Yritämme jäljittää merkityksiä, tunteita ja niiden syitä jokaisella puremalla.
Image for Maria Muuk's Reconfiguring Territories Spring School 2021 Workshop: Obshchenie. The entrance and menu of a culinary shop slash beer bar in Kreenholm, Narva, 2020
Sisäänkäynti ja ruokalista kanttiiniin / baariin Kreenholmin alueella Narvassa, 2020
Quotes from Yurchak’s book “Everything Was Forever Until It Was No More”
Lainaus Yurchakin kirjasta “Everything Was Forever Until It Was No More”

(Re)configuring Territories -keskustelut
→ (Re)configuring Territories Talks
→ Доклады на (Пере)осмыслении территорий
→ (Re)configuring Territories vestlusring

(Re)configuring Territories -keskustelu: Feministiset sadut, juhlat ja yhdessä syöminen tilallisena praktiikkana

(Re)configuring Territories -keskustelu: Feministiset sadut, juhlat ja yhdessä syöminen tilallisena praktiikkana
Voisiko fiktion ja yhdessä illallistamisen nähdä tapoina kyseenalaistaa konventionaalisia tilallisten muotoilupraktiikoiden metodeja? Voisivatko tällaiset huolelliset metodit rakentaa resilientimpää ja keskustelevampaa arkkitehtuuri- ja muotoilukulttuuria?

Laura Kuusk

Laura Kuusk asuu ja työskentelee Tallinnassa. Hän on opiskellut Annecyn taidekorkeakoulussa Ranskassa (DSRA, 2014), Viron taideakatemiassa (valokuvauksen maisteri 2008) ja Tarton yliopistossa (kandidaatin tutkinto semiotiikassa ja kulttuuritieteissä 2005). Vuodesta 2015 Kuusk on työskennellyt apulaisprofessorina Viron taideakatemiassa. Kuusk käyttää töissään pääosin valokuvaa, videoita ja installaatioita. Suuri osa hänen töistään liittyy antropologisen tutkimuksen ja löydettyjen materiaalien uudelleenkäyttöön. Hänen viimeisimmät teoksensa käsittelevät identiteettien rakentumista ja niiden yhteyksiä visuaaliseen intertekstuaalisuuteen.

Viimeisimpiin näyttelyihin kuuluu osallistuminen Fast Forward -festivaaleille Dresdenissä (verkkotapatuma jonka kuratoi Charlotte Orti, 2020); Dear Algorithm, Tallinnan tadehallin galleriassa (kuratoi Niekolaas Johannes Lekkerkerk, 2020); The Artist Gets the Floor. Viron taidemuseo 100, Kumu -taidemuseossa (kuratoi Eha Komissarov, 2019), People Like You Pärnun kaupungingallerissa (2019), New Chic osana Riga Photomonth tapahtumaa (kuratoi Arnis Balcus, 2018), Image Drain Tallinnan taidehallissa (kuratoi Anthea Buys, 2017) ja Flatland Positiiv-galleriassa (2016). Hän on perustanut Silent Sessions -tapahtumasarjan yhdessä Camille Laurellin kanssa.

MetaNAR

Kevätkoulu 2019
→ Spring School 2019
→ Весенняя Школа 2019
→ Kevadkool 2019

MetaNAR

MetaMorfologinen tutkimus tarkastelee kaupungin spekulatiivisia rakenteita, kaupunkiympäristön muotoja ja kulttuurista maisemaa korostaen teknologian ja sosiaalisen median alustojen mahdollisuutta luoda toisenlaista urbaania. Vuonna 2019 järjestetty metaNAR-työpaja oli kokeilu soveltaa tätä lähestymistapaa rajakaupunki Narvassa. Työpaja paljasti uuden synteettisemmän maiseman kaupungista.

Hyödynsimme työpajassa koneoppimiseen kehitettyä generatiivista kilpailevaa verkostoa (GAN) sekä tyylejä poimivaa ja siirtävää algoritmia (yhteistyössä Rheza Budionon kanssa). Tavoitteenamme oli herättääksemme keskustelua ja vahvistaaksemme näkökulmaa kaupungeista kompleksisina kokonaisuuksina ja siihen liittyvää spekulatiivista mielikuvittelua. Kokeillessamme näitä teknologioita Narvan jälkiteollisessa ympäristössä, saavuimme paikkaan josta löytyi toivoa. Näimme, että tietokonenäkö, laajamittainen kuva-analyysi ja kartografia voivat yhdistettynä olla työkaluja kaupungin muotojen ja toimintojen abstrahointiin, niiden ymmärtämiseen yleisemmällä tasolla, joka edelleen voi vapauttaa paikallisten yhteisöjen kollektiivista mielikuvitusta ja antamalla heille kykyjä määritellä omaa ympäristöään uudelleen.

Parhaillaan työpajan osallistujat kirjoittavat artikkelia, jossa he tarkastelevat digitaalisten medioita välineinä nykykaupunkien mielikuvittelun muuttamiseen.

Photo of the metanar.com website: The Image of Three Cities Narva, Нарва and Narwa
Kuva kolmesta kaupungista: Narva, Нарва and Narwa

Polina Medvedeva

( Polina Medvedeva kuvaamassa Kreenholmin tehdasalueella )

POLINA MEDVEDEVA on Amsterdamissa toimiva elokuvantekijä ja taiteilija jonka tausta on sekä Venäjällä että Alankomaissa. Töissään hän tutkii epävirallisuuden ilmentymiä keskittyen epävirallisiin talouksiin ja vaihtoehtoisiin yhteisöllisyyden muotoihin, joiden periaatteet myös vaikuttavat hänen videoidensa estetiikkaan. Medvedevan töitä on esitetty Stedelijk Museossa ja Sonic Acts Festivaalilla Amsterdamissa, WIELS nykytaidekeskuksessa sekä Art Brussels taidemessuilla Brysselissä, Al-Ma’mal nykytaiteen säätiössä Jerusalemissa, Inversia Festivaaleilla Murmanskissa, Rotterdamin kaupunginteatterissa, Groningenin nykytaidekeskuskessa sekä De Nieuwe Vide galleriassa Haarlemissa. Hän oli vieraileva luennoitsija Public School for Architecture ohjelmassa Brysselissä, Sandberg Instituutissa Amsterdamissa, ArtEZ taidekoulussa Zwollessa. Tällä hetkellä hän toimii lehtorina ja luennoitsijana Utrechtin taidekoulussa.

Deconstructed Field Studies

Kevätkoulu 2019
→ Spring School 2019
→ Весенняя Школа 2019
→ Kevadkool 2019

Polina Medvedevan vetämässä Deconstructed Field Studies -työpajassa osallistujat olivat vuorovaikutuksessa kaupungin ja sen asukkaiden kanssa dokumentoiden pieniä paikallisia tarinoita epämuodollisista talouksista ja Narvan epäkonventionaalisista yhteisöistä.

Vuonna 2012 Narvan vanhakaupunki saa upouuden rakennuksen seisomaan kaupungintalon viereselle tontille. Vastikään vihityn Narvan korkeakoulun suunnitelleet Kavakava Arkkitehdit kertovat, että rakennus on heijastus toisen maailmansodan aikana samalla paikalla tuhoutuneesta entisestä pörssitalosta. Joillekin Narvan vanhemmille asukkaille moderni arkkitehtuuri on kuitenkin haaste.

Utopian tunne valtaa ajatukset selkeän puurakenteiseen rakennukseen sisään astuessa. Uusi sukupulvi on kiireinen liikkuessaan lasiovista sisään ja ulos, keskustellessaan rakennuksen hienossa kahvilassa tai opiskellessaan viron ja venäjänkielisen kirjojen keskellä kodikkaassa kirjastossa. Jotenkin mieleen tulee kertomuksia entisen Kreenholmin tehtaan sosiaalisesta elämästä. Ehkä nuoriso on löytänyt uuden päämajan.

Näiden kunnianhimoisten nuorten joukosta osa on ylittänyt rajan naapurimaa Venäjän puolelta. Narvan monikerroksinen sijainti näyttäytyy odottamattomalta mahdollisuudelta niille, jotka haluavat avata oven Eurooppaan.

Kuitenkin… aivan kuten Kreenholmin kultakauden kuvasto ei pidä sisällään kaikkea sitä kovaa työtä, stressiä ja terveysongelmia… hankaako Eurooppalainen yliopisto-utopia vastaan Narvan monimutkaista todellisuutta? Kuinka tämä uusi Narvaan saapuva venäjänkielisten sukupolvi tulee kohtaamaan Viron ristiriitaisen menneisyyden? Kuinka virolaiset aikovat käsitellä venäjänkielisen väestön muuttuvaa rakennetta ja tulevaisuuden tavoitteita? Kuinka Narvan identiteettiä tullaan muuttamaan?

Samalla kun keskiaikainen linna seisoo paikallaan häiriintymättömän Narva-joen törmällä, tuntuu vaikelta ymmärtää, ja jäämmekin pohtimaan… Minkälaiset ovat Narvan kasvot tulevaisuudessa?

Josh Plough

Josh Plough (UK/PL) on kirjoittaja, taiteilija-toimittaja ja kuraattori. Hänen kiinnostuksen kohteisiinsa kuuluu huono muotoilumaailma, sen kuratointi ja arviointi sekä kansanperinteen, identiteettien ja tulevaisuuden verkostot. Hän valmistui muotoilukuratoinnin ja kirjoittamisen maisteriksi Eindhovenin muotoiluakatemiasta ja aloitti työuransa Onomatopee Projectsissa, jossa hän työskenteli kolme vuotta toimittajana ja kaupunkikuraattorina. Tässä jälkimmäisessä roolissa hän sai mahdollisuuden avata taiteen ja muotoilun praktiikoita ja viedä niitä gallerioiden valkoisista kuutioista kaupunkintaloihin, kaupunginosahallitusten kokouksiin, paikallisiin aktivistiryhmiin sekä arkistoihin.

Tällä hetkellä Josh työskentelee Varsovassa, jonne hän on perustanut kulttuurialan kansalaisjärjestön Ziemniaki i (Perunat ja). Järjestön tavoitteena on selvittää, miten suunnittelututkimuksen ja -käytäntöjen praktiikoita voisi sisällyttää paikallisiin hallintorakenteisiin. Tämän lisäksi järjestö tutkii slaavilaisia myyttejä, satuja ja kansanperinteitä suhteessa nationalismin, Internetin ja luovuuden muodostamaan kontekstiin.

Josh on mukana järjestämässä (Re)configuring Territories liveroolipeliä keväällä 2021.

Post-Brokenness

Kevätkoulu 2021
→ Spring School 2021
→ Весенняя Школа 2021
→ Kevadkool 2021

Post-Brokenness

Andra Aaloe ja Francisco Martínez pitivät vuoden 2021 (Re)configuring Territories kevätkoulussa Post-Brokenness työpajan. Työpajassa tutkittiin, miten henkilökohtaisia ja yhteisöllisiä suhteita ylläpidetään, ja miten ne limittyvät suhteessa ympäröivän ympäristön ylläpitoon ja korjaamiseen. Työpajassa lähestyttin kysymyksiä hoivasta, kestävyydestä ja asuttujen maailmojen hauraudesta.

Työpaja keskittyi Itä-Viron alueeseen, johon Neuvostoliiton monofunktionaalinen teollisuus ja viime vuosikymmenten jatkuva väestökato sekä poliittisen päätöksenteon väliinpitämättömyys ovat vaikuttaneet perinpohjaisesti. Yhteiskunnallisen toimimattomuuden ja rikkinäisyyden ensivaikutelma (etenkin lännen kasvukeskuksista katsottuna) kyseenalaistettiin paikassa toteutettavien mikroetnografioiden avulla. Osallistujia pyydettiin kiinnittämään huomiota moniin käytäntöihin ja aineellisiin interventioihin, jotka luovat sosiaalis-aineellista vakautta ja ylläpitävät elämämme maailmoja sellaisina kuin ne tunnemme.

Post-brokenness -termillä tarkoitettiin työpajan kontekstissa tilaa, jossa kehitystä ei tapahdu, mutta jossa monet asiat – mukaan lukien hoito- ja hoivatyö – jatkuvat tällä välin ja siitä huolimatta. Käytännöllisen ja kokeilevan tutkimuksen myötä työpaja yhdisti luentoja ja lukupiirejä moninaisiin kenttätyön tekniikoihin – paikallisten kohtaamisesta projektin materialisoimiseen valitussa paikassa Narvassa.

(Re)configuring Territories -keskustelu: Feministiset sadut, juhlat ja yhdessä syöminen tilallisena praktiikkana

(Re)configuring Territories -keskustelut
→ (Re)configuring Territories Talks
→ Доклады на (Пере)осмыслении территорий
→ (Re)configuring Territories vestlusring

Feministiset sadut, juhlat ja yhdessä syöminen tilallisena praktiikkana
–– Keskustelu Maria Muukin ja MYCKETin kanssa
Maanantaina 14.12.2020, klo 16 (EET)

Voisiko fiktion ja yhdessä illallistamisen nähdä tapoina kyseenalaistaa konventionaalisia tilallisten muotoilupraktiikoiden metodeja? Voisivatko tällaiset huolelliset metodit rakentaa resilientimpää ja keskustelevampaa arkkitehtuuri- ja muotoilukulttuuria?

Keskustelussa taide & arkkitehtuuri ryhmä MYCKET (Mariana Alves Silva, Katarina Bonnevier ja Thérèse Kristiansson), graafinen muotoilija/kirjoittaja/leipoja Maria Muuk ja tutkimushankkeen kuraattori Kaisa Karvinen tutkivat feministisiä strategioita joita kukin heistä käyttää oman praktiikkansa osana sekä unelmoivat mahdollisista rooleista joita arkkitehdit ja muotoilijat voisivat nykyisten yhteiskuntien naapurustoissa ottaa. Keskustelun alussa kukin osallistuja luki lyhyen katkelman heille tällä hetkellä tärkeästä sadusta.

Videotallenteen keskustelusta voi katsoa osoitteessa:
https://www.facebook.com/548218410/videos/10158372988713411/

Praktiikat
Practices
Практики
Praktika

Maria Muuk

Maria Muuk
Maria Muuk on tallinnalainen graafinen muotoilija ja kirjoittaja, jonka pääasialliset tutkimusaiheet liittyvät ruokaan. Ajattelemalla ja tekemällä asioita suhteessa ruokaan, hän tutkii sen semioottisia, kulttuurisia ja affektiivisia merkityksiä sekä tapoja joilla ruokaa voi käyttää muutoksen fasilitoimisessa, yhteisöllisyyden löytämisessä sekä ongelmallisten kysymysten sulattelussa.

MYCKET collaboration

MYCKET collaboration
MYCKET on perustettu 2012, Tukholmassa & Itä-Götanmaalla Mariana Alves Silvan, Katarina Bonnevierin ja Thérèse Kristianssonin toimesta. Arkkitehtuuri-, taide- ja muotoilupraktiikka MYCKET kehittää taiteellista tutkimusta intersektionaalisista perspektiiveistä, kuten anti-rasistisesta ja queer-feministisistä teorioista käsin. Praktiikka on kiinnostunut teatterista, karnevaaleista ja poliittisesta aktivismista. Yhdessä he penkovat elämän raja-alueita sekä ympäröivää ympäristöä.

Kaisa Karvinen

Kaisa Karvinen
Kaisa Karvinen on Helsingissä toimiva arkkitehti ja kirjoittaja, joka on kiinnostunut julkisen tilan, performatiivisuuden ja jaetun poisoppimisen yhtymäkohdista. Kaisan praktiikka koostuu erilaisista rakentamisen ja kirjoittamisen teoista, jotka tapahtuvat usein monialaisten työryhmien osana.